perjantai 30. marraskuuta 2012

25 | Pimeää menoa :)

Olin siis taas keskiviikkona normaalilla tunnilla ja me hypättiin. Minun piti alunperin mennä Aroonilla, mutta se vaihdettiin onneksi Miaan ♥ Minulla oli ehkä vähän korkeat odotukset tunnille, koska viime tuntini Mialla meni ihan huippu hyvin, mutta ei tämäkään tunti ollut mikään pettymys, kentällä oli vain liikaa esteitä :D Otsikko liittyy siihen, että loppukävelyjen aikaan meiltä sammui maneesista ja kaikista muistakin tallin rakennuksista valot parin minuutin ajaksi.


Aloitimme tunnin itsenäisellä aika pikaisella verkalla. Mia liikkui heti alkutunnista aika ripeästi eteenpäin, mutta pakeni tuntumaa sillä, että koitti siirtyä esim. ravista laukkaan. Sain sen kumminkin ihan kivasti avuille kun hetken oltiin taisteltu. Menimme tunnilla innaria, kokorata leikkaalla ravi ristikko-pysty ja pitkällä sivulla okseri-pysty. Ristikko oli noin 60cm keskeltä ja oli esteistä korkein luulisin.


Meillä oli vähän ongelmia varsinkin ravi ristikolla, koska Mia ei oikein meinannut pysyä ravissa ja saatiin aika huonoja hyppyjä. Yhdenkin hypyn jälkeen makasin kaulalla, huppista. Hypyissä Mia venyi aina ihan hirveästi ja minun piti esteen jälkeen aina koota sitä kauheasti. Muuten Mia oli kyllä ihan kivan tuntuinen, sen laukka säilyi aika hyvin kaarteissakin, joissa se yleensä hiipuu. Olin aika tyytyväinen Miaan ja tuntiin. Kuvat © Jenni ja Julia :)

Rakastan istuntaani esteillä ♥
Vielä tälläinen vanhempi söpöily kuva Bobbysta tähän loppuun joka ei liity mitenkään mihinkään :)




2 kommenttia: