lauantai 19. tammikuuta 2013

33 | Pomppimista Miiuskelilla ♥

Meillä oli keskiviikkona estetunti, jee...... No menin kumminkin tunnille, koska kyllähän niitä esteitäkin pitää oppia pomppelehtimaan. Menin tunnin yllätys yllätys Mialla. Mia on kuulemma ollut viime aikoina vähän possu, joten se kaipasi vähän ojennusta :D. Tietysti olisin mennyt sillä mielummin estetunnin, mutta olen päättänyt, että opettelen hyppäämään esteitä paremmin. Tällä hetkellä suurimmat ongelmani ovat esteistunnan kanssa. Joko en nouse penkistä ylös ollenkaan tai en myötää tarpeeksi tai liikaa, en pääse hyppyihin mukaan tai olen iha köyryselkäisenä.

Alotimme tunnin itsenäisellä alkuverkalla. Mia oli ihan hassun tuntuinen. Se ei liikkunut eikä reagoinut raippaan eikä pohkeeseen. Se oli myös tosi kankea ja koitinkin alkutunnin saada siitä vain letkeää liikettä ja takajalkojen kunnollista työskentelyä. Minusta tuntui, että mikään ei auttanut alkutunnista, mutta pikkuhiljaa liike kumminkin parani, kun vain itse vaadin ponilta enemmän. Tulimme myös alkuverkassa suoralla olevia ravipuomeja ja voltin kaarteella olevia puomeja. Menimme myös ilman jalustimia ja meidän piti vaihdella esteistunnan ja perusistunnan välillä. Mia yritti voltilla karata ulospäin ja minun piti tehdä tosi paljon töitä, että sain ulkolavan hallintaan.

Sitten meidän puomisarjan puomit nostettiin ylös innariksi ja voltti kaarteen keskimmäinen puomi nostettiin ylös. Aloimme tulla sitä yksitellen. Tulimme ensin voltin ja sitten suoran, molemmat laukassa. Voltilla meillä oli taas ongelmana se, että poni karkasi ulos ja laukka hyytyi. Suora meni ihan hyvin, suurimpana ongelmana suoralla oli taas minun istuntani, käteni olisivat saaneet pysyneet paremmin paikallaan. Vikalla kerralla istuntani oli kyllä jo paljon parempi, kuin ensimmäisillä kerroilla. Tultii tämä muutaman kerran molemmista suunnista ja sitten kello alkoikin olla niin paljon, että alettiin loppuverkata. Tunti oli kokonaisuudestaan ihan okei, Mia oli vain vähän turhan tahmea ja itse olisin saanut ratsastaa paremmin. Anna oli taas kuvailemassa joten tässä pari kuvaa :)






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti