torstai 23. toukokuuta 2013

63 | Ylämäkiä seuraa alamäki

Ja myös toisinpäin :) Mulla on menny nyt viime pari tuntia niin huonosti Lucian kanssa, että on alkanut jo vähän miettiä onko Lucia edes niin kiva, että jaksan mennä sillä. Nyt lauantaina taas valkussa muistin miksi sen sillon alunperin siihen halusin vaihtaa. Päätin myös lauantaina mennä 12:00 ponitunnille, joka on noin jatko I tasonen. Menin ihan vain siksi, että saisin mennä Mialla ilman satulaa. Mia on aina miljoona kertaa parempi ilman satulaa. Vähän silti huolestutti, kun se on niitä ihan mukavan kokoisia pukkeja tehnyt viime aikoina, että pysynköhän selässä ollenkaan :D.

Mia oli kumminkin ihan super. Me mentiin tunnilla ihan jatko I tasosia juttuja, eli ympyröitä, suoraa uraa yms. Se oli ihan kiva, kun pääsi sitten myös keskittymään paljon ihan perus ratsastukseen, poni liikkui eteenpäin, istui ryhdikkäästi, kuunteli pohkeita yms. Se oli todella kivasti pohkeen edessä. Esim. yleensä Mia lähtee vain lyllertämään laukkaa ja sitä pitää puskea eteenpäin koko ajan, mutta nyt se oikeasi lähti laukkaamaan takaa eteen. Kuvista kiitos Annalle :)






Lucia oli myös valkussa jo paljon parempi kuin parilla viime kerralla. Me tehtiin valkussa aika paljon siirtymisiä askellajin sisällä ja askellajien välillä. Lucia oli paljon reippaampi ja kuunteli pohjetta paljon paremmin kuin viime kerroilla. Se myös painoi vähän enemmän kädelle, mutta se oli helpompi saada pehmeäksi kun se kuunteli pohjetta paremmin. Huomasi, että minulla on tosi paljon treenattavaa siirtymisissä. Esimerkiksi pysähdyksissä irrotan pohkeeni ja hevonen pääse pitkäksi. Heti kun muistan pitää pohkeen kiinni Lucia tekee paljon siistimpiä pysähdyksiä. Kuvista suuret kiitokset Sinille ja Annalle.





6 kommenttia:

  1. Ai luspa ei ois kiva :( älä jekuta, se on ihanin! Tuitui<3

    VastaaPoista
  2. hyvä et mia istui ryhdikkäästi (; hienosti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niimpä harvoin sitäkään näkee :o!! no ei vaa huppista keikkaa virheitä sattuu xD

      Poista
  3. Ihanan tarkkoi kuvii <3 Jaja näin sut lauantain ku menit Mial, meet nii superhyvi !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mul on ollut hyvät kuvaajat :)! ja kiitos vaikken mä nyt mitenkää super hyvin mee :D

      Poista