sunnuntai 20. tammikuuta 2013

35 | Valmennus Bobbylla.

Eilen meillä oli taas valmennus, jonka menin tietysti Bobbylla. Tallilla oli niin kylmä, että me saatiin mennä ilman jalustimia, että ei tarvitsisi laittaa saappaita jalkaan ja koska jalustimista hohkaa kylmyyttä. Oletin, että meillä olisi aika kevyt valkku, mutta meillä olikin yllättävän rankka tunti, vaikka me emme melkein tehnyt muuta kuin kävelimme. Pakkanenkin oli lauhtunut ja oli enään noin -15 astetta, kun lopettelimme tunnin. Tässä pari söpöstely kuvaa, jotka Eme otti :)




Me mentiin tunnilla takaosakäännöksiä, joiden tiedän olevan tosi vaikeita minulle ja Bobbylle. Aloitimme tunnin itsenäisellä alkuverkalla. Bobby oli muuten ihan hyvän tuntuinen, mutta pidätteet eivät menneet kunnolla läpi. Poni oli kumminkin yllättävän letkeän tuntuinen, vaikka olisi luullut, että se oli tosi jäykkä pakkasten takia. Verkan jälkeen me siirryimme käyntiin ja tulimme vähän uran sisäpuolelle. Tarkoitus oli saada poni asettumaan sisäänpäin ilman samalla , kun poni kulki suorana. Se oli yllättävän vaikeaa meille, käynnissä Bobby vain kipitti ja heitti perää puolelta toiselle. Tuntui, että pidätteet eivät ollenkaan menneet läpi. Kun tämä tehtävä alkoi suurinpiirtein sujua kaikilta, muutimme sitä vähäsen. Meidän piti tullu suorana linjalle, vähän ennen keskikohtaa asettaa vähän oikealle ja sitten nostaa laukka ja siirtyä käyntiin ennen kulmaa. Meillä nousi muutaman kerran vastalaukka, koska minulla ei ollu asetus niskasta asti läpi ja sisäpohje läpi. Saimme kumminkin pari ihan hyvää myötälaukka linjaakin. Laukkojen jälkeen me siirryimme kahdelle neliölle, joissa oli tarkoitus tehdä kulmiin aina takaosakäännökset. Tämä ei onnistunut meiltä yhtään. Poni kipitteli mun alta pois ja ei kuunnellut puolipidätteitä, se ei kulkenut suorana ja kulmissa takaosa ei polkenut paikoillaan. Aloin pikkuhiljaa turhautua, jolloin hommat eivät ainakaan sujuneet. Rauhotuin kumminkin pikkuhiljaa itse ja aloin ratsastamaan, jolloin käännökset olivat jo parempia. Heilahdan usein käännöksissä itse ulkopuolelle ja en ratsasta askelta kerrallaan ja käännöksistä tulee hätäiset ja laajat. Kun olimme työstäneet käännöksiä käynnissä ympyröillä siirryimme pois ympyröiltä ja aloimme tekemään aina silloin tällöin ihan missä vain kenttää parin askeleen käännöksen ja jatkoimme suoraan. Bobby ei vieläkään meinannut kulkea suorana ja käännökset olivat tosi laajat. Aloimme kumminkin tässä vaiheessa saada pari onnistumistakin ja aloin itse tajuta, miten käännökset pitäisi ratsastaa. Siirryimme vielä uralle, jossa teimme kokonaisia käännöksiä. Viimeistään tässä vaiheessa käännökdet alkoivat jo sujua tosi hyvin, osasin itse istua takajalan päällä ja tein rauhallisempia käännöksiä. Ratsastin jokaisen askeleen erikseen ja ponikin alkoi tuntua tosi hyvältä. Työstimme hetken vielä ravia käännösten jälkeen, ennenkuin aloimme loppuverkkaamaan. Poni venytti oikein reilusti eteenalas loppuverkassa ja annoin sen mennä aika omin päin, silloin tällöin muistutin takajalkoja. Tämä tunti oli todella hyödyllinen, koska me olemme pitkään jo tuskailleet Bobbyn kanssa takaosa käännöksistä ja vihdoinkin oivalsin kunnolla miten ne pitää tehdä. Tässä olisi ihan alkutunnista pari videota © Lotta :) !


4 kommenttia:

  1. Haaste :D
    http://emsjavoku.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Juuri löysin tämän blogin ja vaikuttaa todella hyvältä ! Hieno banneri ja postauksissa selkeää tekstiä, mahtavia nämä kuvatkin. Liityin lukijaksi. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos paljon, se on aina niin kiva saada kehuja! :) (ja uusia lukijoita)

      Poista