torstai 11. huhtikuuta 2013

55 | Uusi valkkuponi ja rästi tunti

Heissan! Olin tänään rästillä, kun en eilen mennyt tunnille. Mun ei ollut alunperin tarkoitus mennä tunnille, mutta mahduin yhdelle tunnille Lucialla, niin ajattelin, että tämä on hyvä tilaisuus treenata kaikkia meidän tulevia kisoja varten. Me mentiin tunnilla vähän saman tyylistä tehtävää, kuin lauantaina. Ideana oli siis, että hevoset lähtisivät liikkeelle jo siitä, kun nostaa pohkeen irti kyljestä. Jos ei lähtenyt niin sitten piti antaa vähän reippaamin pohjetta ja jos lähti, niin sitten piti vain laskea pohje takaisin paikalleen ja kiittää ponia. No Lucian kanssa tämä toimi ihan hyvin, muistaakseni vain kerran jouduin antaa pohkeita tuolla tyylillä. No muuten ongelmana oli sitten se, etten pyytänyt ponilta tarpeeksi liikettä, varsinkaan ravissa. Laukassa poni oli ihan okei, se oli viime tunnilla parempi, mutta silti ihan hyvä nytkin. Tällä kertaa se oli paljon kevyempi kuin viime tunnilla ja pystyin itsekkin istumaan paremmin Lucian askelissa. Kuvista kiitos Annalle ja Maijalle. Ja toi huppari vähän lagaa et emmä oikeesti oo ihan tollane pullukkapallero :D









Me juteltiin nyt myös Ripsin kaa, että mä alkaisin menemään Lucialla valkussa, koska sillä on niin paljon enemmän liikettä kuin Spotilla ja se on muutenkin vähän parempi vaihtoehto esim koulukisoja varten. Eli sillä olis nyt tarkotuksena mennä ainakin seurakisoihin 16.5, Etelä-Suomen ratsastuskoulujen välisiin mestaruuksiin ja ehkä vielä ratsastuskoulujen SM-kilpailuihin kesällä. Aina voi kumminkin suunnitelmat vaihtua ja nämä ovat vain alustavia juttuja. Tuntuu hassulta, että vielä noin puoli vuotta sitten vihasin Lucia varmaan kaikista eniten kaikista Husön poneista ja nyt se on minulla valkkuponina. Tässä on postaus siltä viime syksyn tunnilta jonka jälkeen siis suunnilleen rakastin Lucia... :DD

2 kommenttia:

  1. meet tosi hyyvin lucial :) ja anteeks mikä pullukka :D ? must oot normi :D

    heti ku luin tän otsikon ja näin lucian kuvan ni tuli toi sama postaus mielee mis vihasit luciaa, ihmettelinki et mites se on nyt sulla valkussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti :) ja oommä ehk vähä pullukka :D ja joo mustki on jotenki tosi koomist et se on mul nyt valkkuponina ku muistan oikeesti et mä siis vihasin tota ponii... Tai mä en tykänny Anjast enkä Luciast yhtää, mut sit Ripsi sano et mun pitää tulla jommal kummal EsRaa ni näin siin sit vaa kävi :D hyvä näin ;)

      Poista