torstai 7. helmikuuta 2013

39 | Super tyytyväinen ratsastaja!

Hei taas. Meillä oli taas eilen normaali keskiviikkotunti ja menin sen Bobbylla. Se oli sinäänsä aika yllätys, koska sitä ei yleensä saa heppatunneille. Olihan se tietysti ihan positiivinen yllätys! Olen menossa siis Bobbylla aikuismerkkiin tulevana sunnuntaina. Alunperin minun piti mennä myös Mialla C-merkki, mutta kisoissa oli niin paljon osallistujia, että kaikki sai mennä vaan yhden radan. Koitan päästä vielä perjantaina jollekkin tunnille Bobbylla, jos mahtuu.

Aloitimme tunnin pikaisella itsenäisellä alkuverryttelyllä kaikissa askellajeissa. Koitin saada ponin ratsastettua oikealta kunnolla läpi ja se osoittautuikin yllättävän vaikeaksi. Jumppailin sitten oikee puolta aika paljon ja pikkuhiljaa se alkoikin antaa sieltä periksi. Bobby yritti koko ajan lähteä kipittelemään ja laahustelemaan. Koitin vain sitten ratsastaa vähän tahdikkaampaa ravia pohkeella ja rauhoittaa omaa kevennystä. Otimme myös pikaiset laukat alkuverkassa ja poni ei ollut oikeen minkäänlainen. Se ei ollut ihan vielä vertynyt ja se ei meinannut oikein taipua laukassa. Jossain vaiheessa minua alkoi vähän ärsyttää ja huomasin, että rupesin ratsastamaan taas vähän turhan hermostuneesti, mutta sain itseni kumminkin koottua aika hyvin. Ponikin alkoi tulla paremmaksi, kun vain itse pysyin rauhallisena.

Alkuverryttelyn jälkeen siirtelimme käyntiin ja aloimme tekemään varsinaista tehtävää. Teimme toiselle pitkälle sivulle keskiympyrän käynnissä ja toiselle pitkälle sivulle pienet pohkeenväistöt. Pari askelta uran sisäpuolelle ja sitten takaisin uralle. Aluksi poni vain kipitti väistön läpi, joten yritin tehdä väistöt tosi nopeasti. Koitin rauhoittaa ponia ja mennä askel kerrallaan väistöt. Koitin miettiä tosi paljon samoja juttuja mitä jouduin miettimään silloin, kun me teimme takaosakäännöksiä. Käynnissä väistöt olivat aika hätäiset ja koitin vain itse ratsastaa rauhallisesti ja olla menettämättä hermojani väistöissä. Ravissa väistöt olivat jotenkin paljon paremmat ja poni malttoi mennä rauhallisemmin. Varsinkin oikealle väistöt olivat tosi hyvät ja poni säilytti muotonsa koko väistön läpi ja kuunteli. Myös keskiympyrällä poni rupesi taipumaan paljon paremmin ja ravista alkoi pikkuhiljaa tulla letkeämpää ja letkeämpää.

Koska väistöt sujuivat kaikilta, siirryimme kahdelle pääty-ympyrälle laukkaamaan. Bobbyn laukka oli ihan sika hyvä! Poni kantoi itsensä todella, laukka pyöri kunnolla eikä ollut niin myllertävä kuin yleensä ja poni muutenkin kuunteli ihan sika hyvin kaikkia mun apuja. Pystyin säätelemään laukkaa tosi hyvin ilman, että laukka muuttui nelitahtiseksi. Poni oli myös vasemmalle tosi hyvä, vaikka yleensä se vasemmalle on tosi tahmea. Olin ihan super tyytyväinen laukkoihin. Sitten otimme vielä pikaiset loppu verkat ja koitin vain taivutella aika reilusti oikealle ja ratsastaa isoa ravia eteenpäin.

Olin todella ylpeä itsestäni siitä, että vaikka alkutunti ei onnistunut ihan hyvin niin en menettänyt hermojani vaan ratsastin tehdäkseni ponista paremman. Poni oli muutenkin joten ihan super se kuunteli varsinkin lopputunnista niin hyvin kaikkia apuja ja oli vain niin kevyt ja ihana. Toivottavasti poni menisi yhtä kivasti kisoissa kuin tuolla tunnilla! Koitan vielä päästä perjantaina Bobbylla tunnille ja sitten on vielä lauantaina valkku.

Venyy venyy :D





maanantai 4. helmikuuta 2013

38 | En osaa

En ole vielä kirjoitellutkaan viime viikon tunneista. Menin siis keskiviikkona Mialla ja lauantain valkun Bobbylla. Ei mennyt kumpikaan tunti kauhean hyvin ja ponit eivät olleet kummallakaan ihan parhaimmillaan. Mia painoi kauheasti kädelle ja oli hidas pohkeelle ja Bobby painoi koko ajan oikealle ja oli muutenkin ihan kummallinen. No sitten kun ei sujunut ihan putkeen niin ärsyynnyin itse ihan turhaan ja en edes yrittänyt ratsaa poneja paremmiksi. Aloitin vain ratsastamaan ihan turhan isosti ja muutenkin tein kaikkea turhaa selässä... Minulle käy näin melkein aina kun kaikki ei oikein suju. En ikinä pysy rauhallisena vaan alan ratsastamaan ihan turhan suuri eleisesti ja teen kaikkea ihan turhaa, kuten annan raippaa, vaikka ei tosiaankaan olisi tarvinnut. Sitten tunnin jälkeen aina mietin kuinka rumasti ratsastin koko tunnin, vaikka olisin nätimmällä ratsastuksella saanut ratsastettua ihan hyvin ponin avuille ja toimimaan. Vähän nytten stressaa, koska ensi sunnuntaina on koulukilpailut joihin osallistun C-merkkiin Mialla ja aikuismerkkiin Bobbylla, jos vain saan molemmat ponit. Kumpa siellä muistaisin ratsastaa nätisti ja siististi, vaikka vähän huonosti menisikin...

Aloitimme myös Emen ja Maijan kanssa Mian harjan nyppimisen ja huhhuh me ei tajuttukkaan kuinka suuri projekti siitä tulee :D. Nypittiin harjaa noin tunti ja saatiin siitä noin 10cm kaistale nypittyä ja sitäkin pitää vielä siistiä. Ponin harja on tosi tiukassa ja siitä pitää nyppiä sellaisia pieniä kaistaleita ja asiaa ei auta yhtään se, että poni koko ajan heiluttelee päätä. Tiistaina taas jatketaan.




Tää oli meijän alotus tilanne ku alotettiin nyppiminen :D

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

37 | Uudet housut sen tekee :)

Hei taas! Eilen minulla oli taas valmennus ja sen lisäksi tungin yhdelle tunnille mukaan Mian kanssa. Yhdelle laitumelle on aurattu rata, jossa voi pääasiassa kävellä, ravailla ja yhdellä sivulla vähän laukkailla, niin olihan pakko päästä sinne kokeilemaan :)! Mia ei olisi mennyt yhtään tuntia, jos en olisi tullut, koska kukaan ei uskaltanut ottaa sitä sinne, koska siitä ponista ei ikinä tiedä mitä se keksii. Viime keväänä kun olimme pikkulaukkiksella baanattamassa, niin poni päätti, että hänhän ei liiku ja yritti heittää minut alas. Jotain tuon tapaista odotin tälläkin kertaa :D. Koko päivän odotin vain, että pääsisin jo ratsastamaan, tuli ihan sellainen fiilis, että olisin taas 8-vuotias. Ja minulla oli myös minun uudet pökät HV Polot, joihin olen rakastunut ♥

Nousimme maneesissa selkään ja lähdimme siitä kävelemään radalle päin. Radalle jakauduimme pareihin, minä olin sitten Anjan pari. Päätimme aluksi, että Anja menisi edellä, koska emme tienneet miten Mia suostuisi liikkumaan. Ekalla kierroksella kävelimme vain ja katsoimme missä kunnossa rata oli. Radassa oli jääpohja, joten siellä oli pari isompaa kuoppaa, joten joissain kohdissa piti sitten ottaa vähän rauhallisemmin. Kaikkialla pystyi kävelemään ja ravaamaan rauhassa, mutta tien puoleisella sivulla uskalsi ottaa vähän laukkaa. Kävelimme ja ravailimme siellä Monan kanssa, kunnes ensiksi Anja vähän villiintyi ja sen seurauksena Mia perässä. Molemmat ponit lähtivät laukkaamaan suoraa pitkin ja molemmat ratsastajat siinä vaiheessa yrittävät tuskissaan pysäyttää poneja :D. No saatiin onneksi molemmat ponit rauhottumaan ja päätimme siinä vaiheessä, että minä menen edelle. No Mia meni ihan kiltisti, kunhan sillä oli koko ajan jotain tekemistä. Heti kun istuin vain niin poni alkoi kyttäämään ja steppailemaan. Otimme myös pari aika rauhallista laukkapätkää ja sitten menimme vielä lopuksi maneesiin laukkailemaan. Oli kyllä tosi kivaa vaihtelua maneesissa pyörimiselle :).


Söpöstely kuva perjantailta :)
Sitten meillä oli vielä valkku illalla. Valkun kanssa me oltiin ihan maneesissa. Tunnilla me mentiin tahdin, vauhdin ja askeleen säätämisiä. Alussa me vaihdeltiin käynnissä nopean ja hitaan käynnin välillä. Idea oli se, että me pystyisimme askeleen pituuden lisäksi säätelemään ponin tahtia. Bobbylta nopea käynti onnistui tosi hyvin, se vain kipitteli mun alla. Hitaan käynnin kanssa olikin sitten enemmän työskenneltävää. Bobby ei kuunnellut yhtään pidätteitä, jyräsi vain. Tein sitten pari pysähtymistä ja otin pari kertaa vähän isomminkin puolipidätteen, mutta ne eivät tuntuneet auttavan. Poni oli muutenkin tosi jäykkä, mutta se kuunteli pohkeet tosi hyvin. Teimme sitten vielä käynnissä kokoomisia ja pidennyksiä. Teimme tätä samaa ravissa, mutta lisäsimme siihen pari juttua. Pitkillä sivuilla piti tehdä kaksi lisäystä, lisäys-harjotusravi-lisäys. Lisäykset onnistuivat ihan hyvin, mutta poni ei meinannut siirtyä harjotus raviin. Lyhyille sivuille piti myös tehdä voltit. Bobby taipui volteilla oikealle tosi hyvin, mutta vasemmalle se vain hyytyi ja kaatui sisään. Teimme myös parit keskiravit lävistäjälle suuntaa vaihtaessa. Sitten teimme vielä laukassa tätä samaa nopea-hidas askel tehtävää. Kun piti mennä nopeita askelia, Bobby lähti vain kovempaa eteen, mutta askel ei nopeutunut yhtään. Kumminkin kun tajusin itse vähän "koota" hevosta, niin askelkin alkoi nopeutua. Teimme myös pari keskilaukat ja kokoomiset. Keskilaukoissa Bobbyn laukka oli ihanan pyörivää ja oikein tunsin kun se kauhoi etujaloilla maata. Kokoomisissa se ei koonnut kunnolla, vaan jyräsi vain ja meni normaalia harjoitus laukkaa. Teimme vielä lopputunnista parit ravi-pysähtymiset, ennen kuin aloimme loppuverkkaamaan.

Tunnista ei ehkä jäänyt mitä parhain fiilis, koska poni ei kuunnellut kunnolla pidätteitä, mutta meill oli silti pari tosi hyvää pätkää. Koitin myös itse istua tosi ryhdikkäänä ja muistaa pitää hartiat takana. Loppuun vielä pari kuvaa ja tällainen lyhyen puoleinen video :D Toivottavasti joku jaksaa katsoa sen kokonaan.


Esteratsastan ;D
Keskilaukkaa.




lauantai 26. tammikuuta 2013

36 | Höyhenen kevyt Erkki.

Anteeksi taas tämä minun hiljaisuus! Meillä oli siis tunti keskiviikkona ja ei ollut mikään yllätys, että sain Erkin :D. Ihan kivahaan se on! Me mentiin tunnilla suoruutta ja takaosan työskentelyä kaikissa askellajeissa. Minulla on usein ongelmana se, että en istu kunnolla hevosen sisäjalan ja omien istuinluideni päällä. Nyt olikin kiva päästä hiomaan näitä virheitä. Näiden lisäksi olen taas alkanut könöttämään selässä, eli toisin sanoen istun hartiat lyysyssä ja tuijotan niskaa. Minulla oli tämä virheenä jo jonkin aikaa sitten, mutta sain sen välillä korjaantumaan ihan hyvin. Nyt taas varsinkin Erkillä se on alkanut palautumaan, harmi kyllä... Erkki oli alkutunnista tosi hyvä ja kevyt, varsinkin parissa kokoamisissa se oli ihan super hyvän tuntuinen se ei painanut kädelle ja työskenteli takajaloilla tosi hyvin. Kumminkin lopputunnista se alkoi väsymään ja painamaan kädelle. Seurauksena olikin 9 rakkoa kädessä, no ensi kerralla laitan ehkä hanskatkin käteen :D Olin kumminkin ihan tyytyväinen tuntiin ja minulle jäi tosi hyvä fiilis varsinkin niistä kokoomisista.

Anteeksi tällainen pikapostaus, mutta olen vähän jo ehtinyt mitä me tunnilla teimme ja materiaalia on niin vähän, että en jaksa senkään takia. Anna oli kuvaamassa, mutta hän ehti ottaa vain alkutunnista kuvia ja videoita, niin materiaalit ovat vähän vähäiset :) Kiitos kumminkin Annalle!






sunnuntai 20. tammikuuta 2013

35 | Valmennus Bobbylla.

Eilen meillä oli taas valmennus, jonka menin tietysti Bobbylla. Tallilla oli niin kylmä, että me saatiin mennä ilman jalustimia, että ei tarvitsisi laittaa saappaita jalkaan ja koska jalustimista hohkaa kylmyyttä. Oletin, että meillä olisi aika kevyt valkku, mutta meillä olikin yllättävän rankka tunti, vaikka me emme melkein tehnyt muuta kuin kävelimme. Pakkanenkin oli lauhtunut ja oli enään noin -15 astetta, kun lopettelimme tunnin. Tässä pari söpöstely kuvaa, jotka Eme otti :)




Me mentiin tunnilla takaosakäännöksiä, joiden tiedän olevan tosi vaikeita minulle ja Bobbylle. Aloitimme tunnin itsenäisellä alkuverkalla. Bobby oli muuten ihan hyvän tuntuinen, mutta pidätteet eivät menneet kunnolla läpi. Poni oli kumminkin yllättävän letkeän tuntuinen, vaikka olisi luullut, että se oli tosi jäykkä pakkasten takia. Verkan jälkeen me siirryimme käyntiin ja tulimme vähän uran sisäpuolelle. Tarkoitus oli saada poni asettumaan sisäänpäin ilman samalla , kun poni kulki suorana. Se oli yllättävän vaikeaa meille, käynnissä Bobby vain kipitti ja heitti perää puolelta toiselle. Tuntui, että pidätteet eivät ollenkaan menneet läpi. Kun tämä tehtävä alkoi suurinpiirtein sujua kaikilta, muutimme sitä vähäsen. Meidän piti tullu suorana linjalle, vähän ennen keskikohtaa asettaa vähän oikealle ja sitten nostaa laukka ja siirtyä käyntiin ennen kulmaa. Meillä nousi muutaman kerran vastalaukka, koska minulla ei ollu asetus niskasta asti läpi ja sisäpohje läpi. Saimme kumminkin pari ihan hyvää myötälaukka linjaakin. Laukkojen jälkeen me siirryimme kahdelle neliölle, joissa oli tarkoitus tehdä kulmiin aina takaosakäännökset. Tämä ei onnistunut meiltä yhtään. Poni kipitteli mun alta pois ja ei kuunnellut puolipidätteitä, se ei kulkenut suorana ja kulmissa takaosa ei polkenut paikoillaan. Aloin pikkuhiljaa turhautua, jolloin hommat eivät ainakaan sujuneet. Rauhotuin kumminkin pikkuhiljaa itse ja aloin ratsastamaan, jolloin käännökset olivat jo parempia. Heilahdan usein käännöksissä itse ulkopuolelle ja en ratsasta askelta kerrallaan ja käännöksistä tulee hätäiset ja laajat. Kun olimme työstäneet käännöksiä käynnissä ympyröillä siirryimme pois ympyröiltä ja aloimme tekemään aina silloin tällöin ihan missä vain kenttää parin askeleen käännöksen ja jatkoimme suoraan. Bobby ei vieläkään meinannut kulkea suorana ja käännökset olivat tosi laajat. Aloimme kumminkin tässä vaiheessa saada pari onnistumistakin ja aloin itse tajuta, miten käännökset pitäisi ratsastaa. Siirryimme vielä uralle, jossa teimme kokonaisia käännöksiä. Viimeistään tässä vaiheessa käännökdet alkoivat jo sujua tosi hyvin, osasin itse istua takajalan päällä ja tein rauhallisempia käännöksiä. Ratsastin jokaisen askeleen erikseen ja ponikin alkoi tuntua tosi hyvältä. Työstimme hetken vielä ravia käännösten jälkeen, ennenkuin aloimme loppuverkkaamaan. Poni venytti oikein reilusti eteenalas loppuverkassa ja annoin sen mennä aika omin päin, silloin tällöin muistutin takajalkoja. Tämä tunti oli todella hyödyllinen, koska me olemme pitkään jo tuskailleet Bobbyn kanssa takaosa käännöksistä ja vihdoinkin oivalsin kunnolla miten ne pitää tehdä. Tässä olisi ihan alkutunnista pari videota © Lotta :) !


lauantai 19. tammikuuta 2013

34 | Talven ensimmäiset hellepäivät :)

Huhhuh kun tääl Hesas on kylmä!! Tallil oli -28 astetta ku menin sinne ja eilen oli -22 astetta... No raahauduin kumminkin tallille molempina päivinä, koska perjantaina oli hoitopäivä ja tänään oli valmennus ja hoitopäivä. En kirjoita nytten valkusta, siitä tulee varmaan erillinen postaus huomisen puolella :). Eilen Bobby meni vaan yhen pienryhmätunnin 15-16, joten minulla oli hyvin aikaa hoitaa ponskia. Pesin ja rasvasin myös sen suitset :) Tänään tallilla oli aika vähän porukkaa, koska ihmiset eivät halua tulla ratsastamaan näissä pakkasissa, koska tunneilla pääasiassa vain kävellään ja vähän ravataan. Poneja koitetaan olla ratsastamatta hikeen näin kylmässä säässä. No tänäänkin suurin osa tunneista oli teoria tunteja. Kumminkin yhdeltä pidettiin tunti, mutta sille oli tulossa niin vähän porukkaa, että sekin meinattiin jättää pitämättä. No me sitten parin kaverin kanssa päätettiin mennä sille ja koska niin monta tuntia ei oltu pidetty ja niin moni ratsastaja perui, joten saatiin valita melkein kaikista poneista kenet me haluttiin. No otin tietysti Mian ♥
Perjantain kuvaukset med Jenni ja Spot :) Kuvat © Emppu!
Me alotettiin tunti tallin pihasta ja mentiin kentälle tarpomaan lumihankeen. Mia aina vähän väliä vain pysähtyi hankeen, koska ei olisi halunnut liikkua ja hetkittäin se yritti hirveen kovasti ravailla. Poni oli kumminkin ihan kivan tuntuinen ja oli hyvä, kun me saatiin kävellä niin paljon, että poni alkoi olla tosi kivan tuntuinen käynnissä. Puolen tunnin jälkeen me siirryttiin maneesiin, jossa me saatii myös vähän ravailla. Tein pääasiassa siirtymisiä ja koitin saada ponin muodon säilymään, koska se tosi usein nostaa heti muodon siirtymisissä. Me saatiin pari ihan super kivaa siirtymistä, mutta suurin osa siirtymisistä oli sellaisia laama siirtymisiä :D. Me myös vähän vaihdeltiin hevosia ja kävin ihan pikaisesti Turren selässä, joten nyt voin ainakin sanoa, että olen mennyt sillä! Kävin myös nopsasti Spotin selässä, kunnes palasin takaisin Mian selkään :) Mona räpsäsi pari kuvaa kentältä ja maneesista. Ne on sitten otettu mun kännykällä, että laatu on taas vähän mitä on.


Kaverikuva :) Lotta-Ossi, Turre-Minä ja Elle-Mia

Toinen kaveripotretti :) Minä-Mia, Lotta-Ossi ja Elle-Spot
♥♥♥

33 | Pomppimista Miiuskelilla ♥

Meillä oli keskiviikkona estetunti, jee...... No menin kumminkin tunnille, koska kyllähän niitä esteitäkin pitää oppia pomppelehtimaan. Menin tunnin yllätys yllätys Mialla. Mia on kuulemma ollut viime aikoina vähän possu, joten se kaipasi vähän ojennusta :D. Tietysti olisin mennyt sillä mielummin estetunnin, mutta olen päättänyt, että opettelen hyppäämään esteitä paremmin. Tällä hetkellä suurimmat ongelmani ovat esteistunnan kanssa. Joko en nouse penkistä ylös ollenkaan tai en myötää tarpeeksi tai liikaa, en pääse hyppyihin mukaan tai olen iha köyryselkäisenä.

Alotimme tunnin itsenäisellä alkuverkalla. Mia oli ihan hassun tuntuinen. Se ei liikkunut eikä reagoinut raippaan eikä pohkeeseen. Se oli myös tosi kankea ja koitinkin alkutunnin saada siitä vain letkeää liikettä ja takajalkojen kunnollista työskentelyä. Minusta tuntui, että mikään ei auttanut alkutunnista, mutta pikkuhiljaa liike kumminkin parani, kun vain itse vaadin ponilta enemmän. Tulimme myös alkuverkassa suoralla olevia ravipuomeja ja voltin kaarteella olevia puomeja. Menimme myös ilman jalustimia ja meidän piti vaihdella esteistunnan ja perusistunnan välillä. Mia yritti voltilla karata ulospäin ja minun piti tehdä tosi paljon töitä, että sain ulkolavan hallintaan.

Sitten meidän puomisarjan puomit nostettiin ylös innariksi ja voltti kaarteen keskimmäinen puomi nostettiin ylös. Aloimme tulla sitä yksitellen. Tulimme ensin voltin ja sitten suoran, molemmat laukassa. Voltilla meillä oli taas ongelmana se, että poni karkasi ulos ja laukka hyytyi. Suora meni ihan hyvin, suurimpana ongelmana suoralla oli taas minun istuntani, käteni olisivat saaneet pysyneet paremmin paikallaan. Vikalla kerralla istuntani oli kyllä jo paljon parempi, kuin ensimmäisillä kerroilla. Tultii tämä muutaman kerran molemmista suunnista ja sitten kello alkoikin olla niin paljon, että alettiin loppuverkata. Tunti oli kokonaisuudestaan ihan okei, Mia oli vain vähän turhan tahmea ja itse olisin saanut ratsastaa paremmin. Anna oli taas kuvailemassa joten tässä pari kuvaa :)