perjantai 29. maaliskuuta 2013

52 | Ville Vaurion valmennus

Meillä on nyt pääsiäis viikonloppuna kaksi vierailevaa valmentajaa käymässä. Ensiksi perjantaina ja lauantaina Ville Vaurio on pitämässä koulutunteja Husön tuntsareille ja sitten sunnuntaina ja maanantaina Pia Pantsu tulee pitämään estetunteja, mutta hänellä on myös yksi kouluryhmä. Menen molempien tunneille yhtenä päivänä, ensiksi perjantaina Ville Bobbylla ja sitten sunnuntaina Pia Spotilla, molemmat koulua.


Tänään oli siis Villen tunti Bobbylla. Siitä on taas jonkin aikaa, kun olen Bobbylla mennyt ja aloinkin toden teolla kaivata sen selkään :). Me aloitettiin tunti aika pitkällä alkuverryttelyllä, jossa piti saada kaikki perusavut läpi. Sitten teimme vähän käynti-ravi siirtymisiä, sitten lisäyksiä ja voltteja, sitten vähän pohkeenväistöjä ja sitten vielä laukattiin ympyrällä. Eli paljon siis mahtui yhteen tuntiin ja huhhuh kun siinä ehtikin tulla kuuma, tuntui oikeesti siltä että kuolen ihan just. Sain kumminkin ihan sairaan hyviä neuvoja ja tykkäsin tosta tunnista ihan sikana! Musta tuntuu et mä en voi painottaa tarpeeks sitä kuinka paljo tykkäsin tosta tunnista :D. Vaikka Bobby ei ehkä ollut ihan parhaimmillaan, varsinkin laukoissa, ja se ehti vähän väsähtää, niin olen silti todella tyytyväinen tuntiin. Bobby kuvista suuri kiitos Fannylle ja Annalle :)









2 kommenttia: